Lapuan kirkko, Lapuan kirkon vaivaisukko ja Lapuanjoki.

 

 

Tiedätte varmasti, mitä on gonzo-journalismi, tuo ajoittain muotiin tuleva tekstilaji, joka ei noudata asiallisen kirjoituksen sääntöjä vaan särkee niitä pidäkkeittä. Se saattaa sisältää puhdasta sepitettä, mutta sepitteellä yritetään ilmaista jotain, mikä on totta. Pääsääntöisesti gonzo kuvaa todellisuutta uusista kulmista, mutta ei välttämättä sitä, mikä aluksi oli tarkoitus. Matkalla eksytään, kompastellaan, poukkoillaan ajassa ja rönsyillään. Kirjoittaja on vahvasti läsnä tekstissä, päinvastoin kuin uutisessa.

Tuli vaan mieleen.

 

Lapuan flikka ja Kuopion poika

Äitimme Eeva Sofia Vaurion (1910 - 1980) syntymäkoti on Vaurion talo lähellä Lapuan keskustaa, niittysarkojen päässä Lapuanjokeen laskevasta Nurmonjoesta.

Hänen vanhempiaan olivat Justiina Miina Kustaantytär (o.s. Suokko) (1875 – 1924) ja Juho Vaurio (ent. Mandelberg) (1871 – 1923).

Eeva Sofia ja hänen suuri sisarusparvensa jäivät täysorvoiksi. Eeva joutui jättämään oppikoulun kesken. Hän kuitenkin opiskeli ja luki omin päin monenlaista, ruotsiakin sen verran, että pystyi kuulustelemaan ruotsinläksyjämme, kun meistä lapsista kukin vuorollaan oli siirtynyt Munkkiniemen kansakoulusta Munkkiniemen Yhteiskoulun alaluokille Helsingissä.

Eeva sai konttoristin paikan Maatalouspankin Lapuan konttorista, hänestä tuli pankkineiti. Pankkiin töihin saapui melkein yhtä nuori kauppatieteen maisteri Aaro Väänänen (1907 – 1971). Noilta ajoilta Aaro Väänäsen papereissa tittelinä on milloin pankinjohtaja, milloin prokuristi. Päättelen, että konttorin strateginen johto hoidettiin pääkonttorista ja prokuristi vastasi sivukonttorin luotonannosta ja muusta pankkityöstä täysin valtuuksin ja oli ainakin siinä mielessä pankinjohtaja.

Pankkineiti ja pomo menivät kihloihin 1937. Heidät vihittiin Lapuan kirkossa 1938. Esikoinen, Pauli Väänänen (1939 – 2008), syntyi kesäkuussa Talvisodan alla, jolloin perhe oli jo muuttanut Kuopioon.

Talvisodan päiviltä en löytänyt montakaan kirjettä. Silloin kaikilla oli muita kiireitä. Tai sitten ne ja talvisodan aikaiset, Saaren kamarissa ehkä silloin säilytetyt kirjeet ja valokuvat olivat palaneet palon aiheuttamassa valtavassa kuumuudessa 2000-luvun alussa. Muistan sotakuvia siellä nähneeni.

Kaupungin parjatuin mies

Kuopion kaupunginvaltuusto valitsi pankinjohtaja Aaro Väänäsen Lapualta kaupungin verotussihteeriksi 31.10.1938. Eeva Väänänen sai tiedon valinnasta Lapualle ja kirjoitti miehelleen:

 "Saamme vaikka joka lauantai käydä saunassa Räimällä ja kylpeä oikein vastan kanssa. Hyvin tämä tuntuu nyt mukavalta, Jumalalle kiitos!”

 ”Ja totta siis on, että juna jytkyttel' Kuopioon päin. Tule pian pois ja lähdetään Kuopioon. Muista pukea sinne leirille hyvin, ettet vaan sairastu".

”Leiri” oli kuukauden mittainen kertausharjoitus Viipurissa vuotta ennen Talvisotaa, siis eri asia kuin Ylimääräinen Harjoitus, YH, loka-marraskuussa 1939, joka tosiasiassa oli armeijan liikekannallepano. Aaro Väänänen oli armeijan palveluksessa myös YH:n aikana ja kuukauden verran sodan päättymisen jälkeenkin. Kokonaispalvelusaika Talvisodassa oli hänellä 16.10.1939 - 30.4.1940.

Valtuustopakinassa nimimerkki Syyrakki Savo-lehdessä selosti kunnallispoliittista säätöä, minkä verotussihteerille esitetty palkankorotus kokouksessa nostatti:

 "...pystyvä mies ja joidenkin mielestä ainoa 'tuloa tuottava virkamies' koko kaupungissa. Joku tosin huomautti, että ei sitä nyt pitäisi erikseen palkkaa sen vuoksi korottaa, jos sattuu kaupungin virkamies pätevä toimeensa olemaan."

"Mutta kun keksivät jotkut esittää aivan asiallisiakin perusteluja palkankorotukselle, niin tottahan sitä sitten korotettiin. Ja joutihan verotussihteeri tuon korotuksen saamaankin. Annettiin henkistä kipurahaa kaupungin parjatuimmalle miehelle, niinkuin mainittiin."

Kun olin juttumatkalla Kuopiossa 1970-luvun lopulla, tapasin kaupungintalolla kaupunginsihteerin, joka oli ollut kaupungin palveluksessa jo samaan aikaan kun isä, Aaro Väänänen, oli verotussihteerinä. “Lahjomaton mies”, hän totesi isästämme. Mukava kuulla.

Verotussihteerillä oli suuri valta esimerkiksi yrittäjien verotuksen valmistelussa. Siitä seuraa, että hän kohtaa monenlaisia ulkoisia paineita, parjaamista ja jopa lahjontayrityksiä ja siitä taas seuraa, että jos ei niihin taivu, tulee myös vihamiehiä. 

Kulmikas manööveri

Jäljet viranhaltijan työn tästä puolesta kantautuivat Räimälle asti vielä 1950-luvulla. Taholta, jota en sen tarkemmin mainitse, huokui Saaren suuntaan huomattava viileys.

Olimme soutamassa, Eila, Pertti ja minä, Räimänlahden rantaa tavan mukaan ja sen suurempaa melua pitämättä huvilarantojen editse. Yhden huvilan kohdalla laiturille ampaisi kiukkuisenoloinen mies vaatien meitä kauemmaksi. Taisi huutaa myös jotain, että melokaa siitä omiin rantoihinne.

Mielestämme olimme olleet kotirauhan kannalta ihan säädyllisen matkan päässä.

Sen jälkeen pidimme jonkin aikaa tapanamme tehdä kulmikkaan mutkan selälle päin täsmälleen tuon huvilan tontinrajan kohdalla. Vastaava manööveri kohti rantaa tontin toisessa päässä. Sitten jatkettiin vapaassa muodossa normaalietäisyydellä muiden huviloiden ohi. En tiedä, noteerattiinko mielenosoitus kohteessa.

Kamat suojaan Saarelle

Talvisota syttyi 30. marraskuuta 1939 ja päättyi Moskovan rauhaan 13. maaliskuuta 1940.

Talvisodassa res. luutnantti Aaro Väänänen osallistui taisteluihin divisioonan lähetti- ja esikuntaupseerina Laatokan koillispuolella. Sotaan Saarelta joutui myös veli, vänrikki Pentti Väänänen. Pentti oli ylennyt keskikoulupohjalta vänrikiksi jo niin sanotussa "Jaakkiman sodassa"; se oli vuotta ennen talvisotaa Viipurin seudulla pidetty kuukauden mittainen ylimääräinen kertausharjoitus.

Sodan syttyessä Eeva Väänänen ja Pauli-esikoinen olivat äidin kotitalossa, Vauriossa Lapualla. Kuopioon he palasivat tammikuun puolivälissä 1940.

 Talvisodassa Kuopiota pommitettiin viisi kertaa. Yli neljäkymmentä ihmistä kuoli ja toistasataa rakennusta vaurioitui tai tuhoutui.

Helmikuun toinen 1940 on yksi näistä päivistä. Saarella Eeva Väänänen laskee taivaalta 16 viholliskonetta. Pian Kuopion suunnasta kantautuu räjähdysten ääniä.

Hän soittaa miehensä työtoverille kaupungintalolle – isäntä itse on rintamalla – ja saa kuulla, että pommisuojassa oli istuttu, mutta Minna Canthinkadun asunto oli säilynyt ehjänä.

Kaupunkeja ja rautateitä pommitettiin monilla paikkakunnilla, mutta maaliskuun alussa äiti ja Pauli matkustivat jälleen junalla Lapualle, varmuuden vuoksi yön pimeydessä odottamaan sodan loppua.

Tieto kotikaupungin pommituksista kantautui rintamalle. Isäntä kehotti siirtämään tärkeimmän irtaimiston Minna Canthinkadun asunnosta Saarelle turvaan

Vähän vauhtia elämään

Lapuan komean kirkon kellotapulin seinustalla näin ensimmäisen kerran vaivaisukon, kun vierailimme Vauriossa joskus 1950-luvulla. Vaivaisukko tai vaivaaspoika oli tavallinen näky kirkon seinustalla varsinkin Pohjanmaalla. Sen rinnassa oli lantinmentävä aukko, johon vapaaehtoista sosiaalitukea saattoi kilauttaa.

Kunnostettu vaivaisukko seisoo siellä yhä.

Puupatsas sai pikkupojan mielikuvituksen liikkeelle. Kehitin siitä paljon, paljon myöhemmin tarinan, tehtyäni ilmiöstä tieteellisiä lisätutkimuksia. Kertomuksessa häijyt nuorukaiset kampeavat ukon jalustaltaan yön pimeydessä, rohmuavat sen sisälle kertyneet, kirkon avustustyöhön lahjoitetut roposet taskuihinsa ja päätteeksi paiskaavat äijän Lapuanjokeen, siinä Kosolantalon edustalla.

Ukko ui jokea pitkin Pohjanlahteen ja ties minne; se ehtii olla irlantilaisen pubin ovimiehenä Dublinissa, toteemina sademetsässä, pudota lentokoneesta Tyyneen Valtamereen, patsastella Pääsiäissaaren kivikasvojen kaverina ja lopulta suomensukuisten udmurttisissien leirijumalana Koillis-Euroopassa, kunnes palautuu kielitieteilijöiden matkassa takaisin paikalleen Lapuan kirkon seinustalle.

Puuveistos pelastuu lukuisat kerrat joutumasta hellapuiksi, hyvä kuiva puu.

Noin pääpiirteittäin. Koko monen liuskan tarina saattaa olla jäljellä jossakin. Kansatieteellistä aineistoa ilman muuta.

Kenenkään Lapuan seurakunnassa ei pidä pahastua, että lähetin vaivaisukon reissuun. Näytti vaan niin kolkolta sen elämä, että ajattelin panna siihen vähän vauhtia ja iloa. Pikkupojan mieli kun on ja pysyy.