Yllä kesäkirje Saarelta äidille Helsinkiin arviolta 1948 - 1951

Ymmärrykseni mukaan

Olen kahden vaiheilla joka kerta kun luen Saaren historiaan kuuluvia yksityiskirjeitä: saanko oikeastaan edes lukea? voiko tätä ja tuota lainata julkiseen blogiin? 

Kirjeiden kirjoittajan yksityisyyttä suojaa Suomessa viestintäsalaisuus. Aiemmin termi oli kirjesalaisuus. Periaatteessa kukaan muu kuin kirjeen saaja ei saisi edes avata saati lukea sitä ilman lupaa.  

Käytän valittuja otteita henkilökohtaisista kirjeistä luvatta, koska ei ole enää kirjeen kirjoittajaa tai saajaa, jolta lupaa kysyä. Joku tarkoitus on kuitenkin ollut sillä, että kirjeet on niin huolellisesti talletettu ja jätetty perikunnan haltuun. Yritän olla osa tuota tarkoitusta.

Luvan esimerkiksi tutkimuskäyttöön voi antaa perikunta, tässä tapauksessa siis useimmiten Eila-siskoni ja minä, Aaro ja Eeva Väänäsen viimeiset elossa olevat perilliset. 

Blogini ei tietenkään ole mikään tutkimus. Se on kahleeton vapaa kronikka, aikakirja, jossa on löyhä aikajärjestys ja joukossa omia havaintoja, ajatuksia ja tulkintoja. Olen kuitenkin noudattanut historiateokseen pätevää ajattelua: jos lainauksia esitetään, se on tehtävä yksityisyyttä loukkaamatta ja oikeudenmukaisesti. 

Päädyin siihen, että voin ottaa kirjeistä sitaatteja yksityisyyttä kunnioittavassa hengessä. Olen joka kerta kysynyt itseltäni, olisivatko sekä kirjeen kirjoittaja että saaja hyväksyneet valintani. Uskon että olisivat. Useimmilla Saarelle tulleilla kirjeillä oli, ja niin oli kirjoittaja tarkoittanutkin, monta lukijaa. Joskus jopa puhutteluna oli Saaren joukot.  

Uskon kuuluneeni Saaren joukkoihin silloinkin, kun en ollut vielä syntynyt. (Jotain savolaista näkyy minunkin ajatteluuni jääneen.) 

Valintoja joutuu tekemään ymmärryksensä mukaan.  

Kaikissa kirjeissä ei ole päiväystä eikä aina allekirjoitustakaan. Silloin olen päätellyt kuka, koska ja kenelle. Silloin voi tulla virheitä. Sama koskee monia kuvia. (Nykyäänkin kuvaan, myös digitaaliseen, kannattaisi aina liittää aika, paikka ja henkilöt; jälkipolvi kiittää.) 

Tulee mieleen lohdullinen viisaus, en muista mistä se on mieleeni jäänyt: 

 “Ymmärsipä ihminen oikein tahi väärin, ymmärsipä kumminkin." 

Tuo viisaus on vuorenvarmasti savolaista alkuperää.